REFERENSSIT

Rakennusliike Soimu

Raikkaalla ilmeellä kohti valtakunnallisia markkinoita

Rakennusliike Soimu Oy on vakavarainen joensuulainen rakennusalan erikoisasiantuntija.

Vuonna 1990 perustettu perheyritys on aiemmin keskittänyt toimintansa Itä-Suomeen, mutta nyt tavoitteena on laajentaa liiketoimintaa kaikkialle Suomeen. Siksi oli ajankohtaista päivittää yritysilme ja verkkosivut vastaamaan yrityksen substanssiosaamisen tasoa.

Mitä teimme:

yritysilme, kotisivut, brändisuunnittelu, valokuvaus, sisällöntuotanto, sosiaalisen median kanavien perustaminen, ilmoitukset, esitteet.

Uusi ilme henkii jämäkkyyttä ja tasapainoisuutta. Sellainenhan Soimu on.

Ilmeen suunnittelussa pyrittiin entistä keveämpään ja helposti lähestyttävään kokonaisuuteen. Kikkailua vältettiin. Entistä tummaa värimaailmaa kirkastettiin ja ilmettä raikastettiin, mutta voimakkaan punaisen ympärille rakentuva värimaailma ammentaa edelleen Pohjois-Karjalan väreistä. Onhan kyse pohjoiskarjalaisesta perheyrityksestä.

Uutta ilmettä on jalkautettu muun muassa yrityksen verkkosivuilla yritysesitteissä, kohde-esitteissä, käyntikorteissa, viikottaisessa lehti-ilmoittelussa sekä sosiaalisen median kanavissa.

Web design joka kestää aikaa ja kasvaa yrityksen mukana.

Rakennusliike Soimun verkkosivut kaipasivat uudistusta. Rakennusliikkeelle tulee jatkuvasti uusia kohteita myyntiin, ja yritys hakee kasvua Etelä-Suomesta. Verkkosivut suunniteltiin niin, että uusien kohteiden lisääminen on vaivatonta ja sivusto pysyy selkeänä, tyylikkäänä ja helposti navigoitavana muutosten jälkeenkin.